maanantai 7. marraskuuta 2016

Gluteenittomat kauraneliöt

Kaikki kauraiset leivonnaiset kuuluvat omiin suosikkeihini eikä tämäkään ohje jättänyt kylmäksi! Tykkään kovasti tavallisista kaurakekseistä ja kauralastuista, mutta nämä menivät kyllä ehdottomasti kärkeen pienen kinuskisen vivahteen vuoksi. Tuttuun tapaan nämä valmistuvat käden käänteessä ja vaikka olin miehelle maininnut näiden olevan nopeaa leivottavaa, hän yllättyi näiden valmistuneen hänen kauppareissun aikana.


KAURANELIÖT

100 g voita
1,5 dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
0,25 dl tummaa siirappia
1,75 dl gluteenittomia jauhoja (itse käytän semperin fin mixiä)
2 dl kaurahiutaleita
1 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa


Sulata rasva ja sekoita siihen sokeri ja vaniljasokeri sekä siirappi. Sekoita kaikki loput ainekset keskenään ja yhdistä ne rasvaseokseen.
Itse muotoilin taikinan kahteen osaan leivinpaperilla vuoratulle pellille (katso kuva). Nämä sitten leviävät kuin Jokisen eväät, joten ei kannata ihmetellä!


Paista 200-asteessa noin 10 min. Leikkaa vielä kuumana haluamallasi tavalla, itse tein helppouden takia neliöitä.

Jos oikein hurjaksi haluaa ryhtyä näihin voisi vielä sulattaa suklaata päälle, mutta tällaisenaankin nämä aiheittavat riippuvuutta eikä yhteen keksiin voi lopettaa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti